Rautakolmio
    
Dela boken    

Kahdestoista Maria Kallio -dekkari!

Maria Kallion epätyypillisten rikosten solu saa tutkittavakseen kaksi pienen Brändön saaren rannasta löydettyä, muoviin käärittyä ruumista. Toinen uhreista on entinen malli ja kiivas ruotsin kielen puolustaja Saila Lind, jolla on runsaasti vihollisia. Lähistöllä on kuuluisan jääkiekkoilijan huvila, jossa Lind on viettänyt paljon aikaa.

Nenänsä tapaukseen työntää myös paikallispoliisi Jon Berg, jonka vetovoimaa Marian silmissä lisää se, että hänen perheensä on purjehtimassa ulkomailla. Toisen uhrin henkilöllisyyden paljastuessa nousee pintaan hälyttäviä asioita Marian menneisyydestä. Jääkiekkoilijan perheessä tapahtuva vakava pahoinpitely sotkee kuviota entisestään.

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan erityisesti Maria Kallio ja Hilja Ilveskero -romaaneistaan. Hän on kirjoittanut myös useita dramaattisia perhe- ja avioliittoromaaneja.

Maria Kallio -sarjassa ovat ilmestyneet: 1. Ensimmäinen murhani, 2. Harmin paikka, 3. Kuparisydän, 4. Luminainen, 5. Kuolemanspiraali, 6. Tuulen puolella, 7. Ennen lähtöä, 8. Veren vimma, 9. Rivo Satakieli, 10. Väärän jäljillä, 11. Minne tytöt kadonneet, 12. Rautakolmio, 13. Surunpotku.

Visa mer