Silmät avatessa on edelleen pimeää

Silmät avatessa on edelleen pimeää

Beskrivning av boken

Mitä jää jäljelle ystävän kuoleman jälkeen?

Eloonjäämisoppi ja Järistyksiä-teoksillaan vakuuttanut Riina Mattila kirjoittaa jälleen rohkeasti vaikeasta aiheesta: kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja itsemurhasta. Nuortenromaani kertoo ystävyydestä, jonka kolmanneksi pyöräksi sairaus kiilaa.

Vilja ja Joel ovat erottamattomia. Kun parhaan ystävän mieli muuttuu yhä useammin mustaksi ja vuoroin impulsiiviseksi ja arvaamattomaksi, varmistuu diagnoosiksi F31: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sairaus vie Joelin lopulta kokonaan. Viljan elämän on silti jatkuttava.

Mattila kirjoittaa nuortenromaanissaan rankasta aiheesta sievistelemättä ja koskettavasti. Teksti tulee iholle ja ravistelee, mutta tarjoaa myös samastumispintaa ja toivoa, josta ottaa kiinni.

Mattilan Eloonjäämisoppi (Kosmos, 2019) oli omakohtainen teos posttraumaattisesta stressireaktiosta ja monelle tärkeä kirja: ”Mattila sanoittaa kokemuksia, joille en itse ole vielä löytänyt sanoja.”

@sivutiellä

Riina Mattila (s. 1991) on Rovaniemellä asuva kirjailija ja kirjastovirkailija. Mattilan esikoisromaani Järistyksiä (WSOY, 2018) oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana ja voitti Minna Canthin perillinen -palkinnon.

LjudbokE-bok

Finska

Vad andra tycker

Recensioner av Silmät avatessa on edelleen pimeää