Vastarannan kiiski
  
Dela boken    

Jumalan valitsema johtaja vai sietämätön pyrkyri?

Railakas elämäkerta Suomen politiikan sitkeimmästä taistelijasta.

Oman käsityksensä mukaan Paavo Väyrynen oli kutsuttu kansakunnan johtoon jo nuorena. Hän oli valmis kaikkeen myös Urho Kekkosen seuraajaksi.

Suomen sisä-ja ulkopolitiikkaan kuudella vuosikymmenellä osallistunut Väyrynen on alusta alkaen saanut innokkaita kannattajia ja vahvoja vastustajia niin omasta puolueestaan kuin kilpailevista kansanliikkeistä. Useimmilla suomalaisilla on hänestä ehdoton mielipide.

Mikä on tämän merkillisen miehen käyttövoima? Mihin hän uskoo, mitä hän toivoo? Onko Väyrynen milloinkaan ollut väärässä?

Väyrysen ikä-ja työtoveri Lasse Lehtinen ja nuoren polven politiikan toimittaja Sanna Ukkola ovat yhdistäneet asiantuntemuksensa tähän elämäkertaan, joka on kirjoitettu ilman kohteen lupaa.

Väyrynen on suomalaisen politiikan huuliherpes se voi olla jonkin aikaa näkymättömissä, mutta ei siitä milloinkaan pääse eroon , Lehtinen sanoo.

Visa mer